Puutarha

Eija ja Heikki Jakobsson perustivat Husulan puutarhan vuonna 1972. Perheyritys on erikoistunut lähituotantoon – salaattien ja yrttien kasvattamiseen. Perheen lapset ovat olleet pienestä pitäen mukana oppimassa kasvattamisen vaativia taitoja siirtyen opiskelujen jälkeen omille aloilleen.

Tyttären Erika Männikön innostus puutarhan toimintaa kohtaan johti vuonna 2013 siihen, että hän jatkaa päävastuullisena puutarhan johdossa. Puutarhalla siis asiantuntemus lisääntyy ja yhteistyö lähikauppiaiden ja muiden yhteistyö- kumppaneiden kanssa jatkuu ja jalostuu.

Tärkeimmät asiat Husulan puutarhan arvoketjussa ovat: puhtaus, tuoreus, terveellisyys ja turvallisuus. Puutarhan tuotteet ovat saaneet käyttää Puhtaasti kotimainen –merkkiä aina sen alkuajoista lähtien.